Hukka-Halli

Pidetäänhän halli siistinä

Nyt on jokatalvisten kennelyskien lisäksi riesana korona sekä halliin pyrkivät pikkujyrsijät. On siis erityisen tärkeää noudattaa hyvää hygieniaa.

On myös syytä säilyttää tavarat järjestyksessä niille varatuissa paikoissa. Tällä viikolla on kentän 5 lattialta nostettu ylimääräiset laatikot ja kassit kaappeihin. Pyritään pitämään ne poissa lattioilta. Näin helpotamme siivousta, eikä jyrsijöille jää mukavia piilokoloja. Ja me kaikki tykkäämme, että tavarat löytyvät paikoiltaan.

Tässä pari neuvoa:

Älä jätä mitään ruokaa tai edes ruualta tuoksuvaa halliin. Unohtuneet koiran kuin ihmistenkin herkut siivotaan automaattisesti pois. Jos tunnet pakottavaa tarvetta palkata koiraasi heittelemällä nameja kentälle, huolehdi, ettei niitä jää matolle. Suosittelemme käyttämään palkkauksessa namialustaa.

Desinfioi häkit, jos koirasi käyttää yhteisiä häkkejä. Älä jätä myöskään leluja tai kuppeja hallille. Näin ehkäisemme myös kennelyskää.

Pese ja desinfioi kätesi. Laita likaiset käsipyyhkeet ym. aina roskikseen. Älä tule treeneihin, jos sinulla on flunssaoireita. Maskin käyttö on suositeltavaa, jos et pysty pitämään turvaväliä.

Esteitä ja muita tarvikkeita säilytetään kenttien reunoilla seinän vieressä, ei väliaitojen vieressä. Ohjurit, rimat ym. palautetaan paikoilleen. Esteiden kuten pituus ja muuri kaikki palaset pidetään samoissa paikoissa. Harjoitusesteet ja pumpperit kuuluvat kentälle 5.

Toko- ja rally-tokotarvikkeet ovat isossa vanerilaatikossa kentällä 5. Tavarat palautetaan takaisin laatikkoon, ei säilytetä lattialla.

Kisoissa tarvittavia tavaroita kuten kajarit, johdot ym. sellainen on nyt kentän 4 takatasanteen päällä. Jaksetaanhan ne nostaa sinne myös seuraavien kisojen jälkeen!