Hukka-Putki järjestää Tiina Wikströmin hoopersvalmennuksen perjantaina 8.5.2026 Sorsasalon koirakentällä. Alustava treeniaika on klo 17-19, jota ennen rakennetaan rata klo 16.30 alkaen. Mikäli ilmoittautujia on enemmän kuin 6, voidaan ryhmät jakaa kahteen 1,5 t ryhmään.
Valmennukseen ovat tervetulleita kaikentasoiset koirakot, niin alkeiskurssin käyneet kuin kisaavat.
Tiinan esittely:
”Olen Tiina Wikström, intohimoinen hoopersharrastaja ja -valmentaja. Aloitin hoopersin vuonna 2021, josta alkaen olen viettänyt sen parissa yhä enemmän ja enemmän aikaa. Olen valmentanut lajia ympäri Suomea ja kohdannut satoja lajin harrastajia ja valmentajia. Valmentajana luotan vahvoihin pohjataitoihin ja pyrin auttamaan valmennettavia löytämään oman polkunsa hoopersin parissa. Hoopers haastaa ohjaajaa erityisesti psyykkisten taitojen osalta, joten psyykkisenä valmentajana voin tukea valmennettavia myös siitä näkökulmasta. Valmennuksen lisäksi tuotan aktiivisesti sisältöä Happy Hoopers nimen alla ja voit tutustua tarkemmin osoitteessa happyhoopers.fi Nykyiset omat treenikoirani ovat keskikokoisia villakoiria, joiden kanssa lajia on aktiivisesti harrastettu vuoden ajan. Onnilla on oikeus kisata 2-luokassa ja Riemun kanssa on treenattu erityisesti irtoamista ja itsenäisyyttä hyvin tuloksin.”
Hinnat (ryhmä 2 t / 6 koirakkoa)
- 40 €
- Hukka-Putken jäsenet 35 €
- Hukka-Putken valmenatajat 30 €
Ilmoittauminen
Ilmoittautumislomake

