ajankohtaista

Kennelyskää liikkeellä

Kennelyskä on koirien hengitystieinfektio, jota on liikkeellä vuosittain enimmäkseen talviaikana, etenkin koiraharrastushalleissa, koirapuistoissa ja suurissa koiratapahtumissa. Se tarttuu pisaratartuntana herkästi kuonokontaktissa ja esimerkiksi yhteisten juomakuppien välityksellä. Taudin itämisaika on keskimäärin 4-7 päivää.

Kennelyskä on ihmisen influenssaan verrattavissa oleva sairaus: se voi olla vaarallinen etenkin pikkupennuille ja vanhoille koirille, joskus harvoin myös perusterveille aikuisille koirille. Siksi kennelyskän leviämistä on ehkäistävä huolellisesti.

Oireet

  • koira kakoo kurkkuaan kuin sinne olisi jäänyt jotakin
  • aluksi kuiva, myöhemmin limainen yskä
  • silmä- ja sierainvuoto
  • vakavassa tautimuodossa kuume, uupumus ja ruokahaluttomuus

Ohjeet kenneyskän leviämisen ehkäisemiseen

  • rokota koirasi vuosittain kennelyskää vastaan
  • anna koirasi juoda treeneissä vain omasta juomakupistaan
  • älä käytä hallilla yhteishäkkejä, ota tarvittaessa oma häkki mukaan
  • älä tule yskivän koiran tai samassa taloudessa asuvien oireettomienkaan koirien kanssa halliin tai edes ulos muiden koirien seuraan
  • karanteeniaika kestää kaksi viikkoa oireiden loppumisen jälkeen
  • kahden viikon karanteeni koskee myös saman talouden oireettomia koiria