Hukka-Putki ry

Säännöt

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Hukka-Putki ja sen kotipaikka on Kuopio.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää, tukea sekä ylläpitää Kuopion seudun koiraharrastajien agilitytoimintaa ja edistää agility-harrastuksen leviämistä paikkakunnalla.

2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys

  • järjestää jäsenilleen agility-harrastukseen liittyvää koulutusta ja valmennusta
  • huolehtii agilityn harjoitusmahdollisuuksien järjestämisestä ja hankkii tarvittavat välineet
  • järjestää agility-kilpailuja ja -näytöksiä sekä näyttelyitä
  • voi julkaista omaa tiedotuslehteä
  • toimii yhdessä muiden koiraharrastajien kanssa ja ylläpitää yhteyksiä muihin yhdistyksiin.

3. Varainhankinta

Toimintansa tukemiseksi voi yhdistys jäsentensä suorittamien jäsenmaksujen lisäksi järjestää maksullisia kursseja, ottaa vastaan lahjoituksia, testamentteja ja avustuksia, toimeenpanna asianmukaisen luvan saatuaan arpajaisia, kilpailuja ja rahankeräyksiä sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta. Yhdistys voi  omistaa samansuuntaista toimintaa harjoittavan osakeyhtiön osakkeita.

4. Jäsenet

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen säännöt. Jäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus.

Yhdistyksen jäsenet ovat vuosi-, nuoriso-, perhe-, ainais- tai kunniajäseniä. Nuorisojäsen on alle 18-vuotias henkilö, joka ei ole perhejäsen. Perhejäsen on vuosijäsenen kanssa samassa taloudessa asuva henkilö. Ainaisjäsen on suorittanut kertakaikkisena suorituksena 10 vuoden jäsenmaksut.

Yhdistyksen kokous voi hallituksen esityksestä kutsua kunniajäseneksi henkilön, joka on erityisen ansiokkaasti edistänyt yhdistyksen toimintaa.

Yhdistyksen jäsenluetteloon merkitään jäsenen nimi ja muut tarpeelliset tiedot.

5. Jäsenmaksu

Yhdistys perii jäseniltään syyskokouksen määräämän jäsenmaksun, jonka suuruus määritetään erikseen vuosi-, nuoriso-, perhe- ja ainaisjäsenille. Kunniajäsen on vapaa jäsenmaksusta.

6. Yhdistyksestä eroaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksun maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvollisuudet, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

Eronneella tai erotetulla jäsenellä ei ole oikeutta yhdistyksen varoihin.

7. Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa yhdistyksen jäsenistöstä valitut puheenjohtaja ja 4-6 muuta varsinaista jäsentä sekä 2 varajäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus voi tarvittaessa valita myös muita toimihenkilöitä ja nimetä toimikuntia. Hallituksen toimikausi on valintaa seuraava kalenterivuosi.

8. Hallituksen kokoukset

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai vara-puheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

9. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja.

Hallitus voi määrätä jonkun muun yhdistyksen toimihenkilön yksin kirjoittamaan yhdistyksen nimen.

10. Tili- ja toimintakausi

Yhdistyksen tili- ja toimintakausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajalle viimeistään kolme viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.

11. Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.

Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Yhdistyksen kevätkokous pidetään vuosittain tammi-maaliskuussa ja syyskokous loka-joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on hallitukselle esitetty.

12. Äänioikeus kokouksissa

Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella 15 vuotta täyttäneellä jäsenellä yksi ääni. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

13. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä, sähköpostitse tai julkaisemalla kutsu yhdistyksen kotisivuilla.

14. Varsinaiset kokoukset

Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
  6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  7. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksujen suuruus seuraavalle kalenterivuodelle
  6. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
  7. Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
  8. Valitaan ehdokkaat niiden yhtiöiden hallituksiin, joissa yhdistys on osakkaana.
  9. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

15. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa tai jos se lakkautetaan yhdistyksen purkamisesta päättävä kokous määrää tavan, jolla varat käytetään yhdistyksen toimintaan läheisesti liittyvän tarkoituksen edistämiseen.