Olet tässä: Tiedotteet

Hupupisteiden keräysmahdollisuudet listattu Talkoot-sivulle

26.06.2014


Keväällä jouduimme nostamaan ryhmäpaikkaan ja avainetuun vaadittavien hupupisteiden määriä. Pisteiden keräämisen helpottamiseksi hallitus päätti laatia sivuille listan niistä tehtävistä, tapahtumista, tilaisuuksista ja talkoista, joissa on mahdollista kerätä hupupisteitä. Tulevien tapahtumien ja talkoiden päivämääristä ilmoitetaan tiedotteella tai facebook-sivuilla kuten ennenkin, joten niitä kannattaa seurailla. Sivulle listattuja ja listan ulkopuolisia hommia voi aina tiedustella myös suoraan toimikunnista.

> Tapahtumat/Talkoot
> Poppoo/Toimikunnat

Kilpailutoimikunta
  • Kisaviikonloput on lueteltu sivuston vasemman laidan tapahtumalistassa. Työmieheksi ilmoittautuminen tapahtuu erillisen lomakkeen avulla muutama viikko ennen kisoja.
  • Kisakanttiiniin voi myös leipoa, ilmoittautuminen leipuriksi aukeaa samassa yhteydessä työmiesilmon kanssa, kts Kanttiinitoimikunta-kohta.
  • Kisoja edeltävän viikon puolen välin tienoilla tarvitaan apua numerolappujen teossa ja palkintojen pussittamisessa.
  • Sorsasalossa pidettävien kisojen edeltävänä perjantaina tarvitaan apua esteiden siirtämisessä hallilta Sorsasaloon ja sunnuntai-iltana takaisin päin.
  • Kisatoimikunnalta voi kysellä myös muita hommia.
Mätsäritoimikunta
  • Seuran järjestämät Match Show -päivät on lueteltu sivuston vasemman laidan tapahtumalistassa.
  • Sitoutuva työmieheksi ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostitse muutama viikko ennen tapahtumaa, ja ilmoittautumisen alkamisesta tulee erillinen tiedote.
  • Innokkaista tuomareista ja kehäsihteereistä otetaan mielellään vinkkejä tai ilmoittautumisia myös etukäteen.
  • Match Show -päivänä tarvitaan aamusta agilityesteiden siirtäjiä ja kehien rakentajia. Tapahtuman aikana työmiehiä tarvitaan mm. ilmoittautumiseen, rokotusten tarkastukseen, kehäsihteereiksi, kanttiiniin työntekijöiksi ja palkintovastaavaksi. Tapahtuman jälkeen kehät puretaan, halli siivotaan ja palautetaan alkuperäisen kuntoon.
  • Match Show:n tarvitaan myös leipojia: ilmoittautumiset kanttiinityöryhmälle.
Tekninen toimikunta
  • Esteiden siirtotalkoot kevät- ja kesäkausien välisellä viikolla hallilta Sorsasaloon
  • Sorsasalon kevättalkoot
  • Sorsasalossa pidettävien kisojen yhteydessä: kenttien ja esteiden kisakuntoon laittaminen ja hallilta tarvittavien kisaesteiden siirtotalkoot
  • Esteiden siirtotalkoot kesä- ja syyskausien välisellä viikolla Sorsasalosta hallille
  • Hallin joulusiivous hallilla hiljaisina välipäivinä
  • Lisäksi on erillisiä esteiden, aitojen ja ympäristön kunnostustalkoita aina tarpeen mukaan
Kanttiinitoimikunta
  • Kanttiini toimii aina, kun järjestetään virallisia kisoja tai mätsäreitä. Leipojia tarvitaan joka kerta!


- Hallitus

Jaa

Yhteistyössä








 

Palautetta?

Powered by Hurja Solutions Oy