TYÖMIESLISTAT LÖYTYY KOHDASTA TÄRKEITÄ ASIOITA TOIMIHENKILÖILLE!!!

Jenni

Vuosi on vaihtunut ja vuoden 2012 ensimmäinen kisaviikonloppu lähestyy. Kisat pidetään Musti ja Mirri Areenalla 4-5.2. Tuomareina toimivat Anne Viitanen ja Esa Muotka. Lauantaina kilpailee 1- ja 2-luokkalaiset ja sunnuntaina 3-luokkalaiset.

MOLEMPINA PÄIVINÄ TARVITAAN AHKERIA HUPULAISIA TALKOO HOMMIIN, JOTTA SAADAAN JÄRJESTETTYÄ JÄLLEEN HYVÄT KISAT.

Kisojen aikataulu selviää, kun kaikki ilmoittautumiset on saatu (n. viikko ennen kisoja). Yksi tasoluokka (esim. luokka 1 A ) kestää 30min-2h, riippuen osallistujamäärästä. Aamulla paikalla on oltava tuntia ennen ensimmäistä rataa ja päivän aikana viimeistään puoli tuntia ennen uuden radan rakentamista.

Kaikille löytyy kykyjen ja halujen mukaisia tehtäviä, joten ilmoittaudu rohkeasti mukaan, vaikka olisit vasta aloittanut tai aloittamassa harrastuksen!

Kanttiinista saadun evään ja hyvän mielen lisäksi toimihenkilöt ansaitsevat työpanoksestaan HUPU-PISTEITÄ. Hupu-pisteitä tarvitaan ohjattuihin (ja omatoimi) ryhmiin päästäkseen (tarkemmat tiedot Hupun kotisivuilta). Jokainen merkitsee tekemänsä tehtävät ja tunnit PISTEKANSIOON, joka löytyy kanttiinista.

Kanttiini kaipaa myös tällä kertaa leipojia. Tähän erilliset ilmoittautumisohjeet tulevat foorumille, lähi päivinä.

Voit ilmoittautua tehtäviin vastaamalla tähän viestiin. Ilmoita nimesi (myös sukunimi), ikäsi (varsinkin jos olet nuori), puhelinnumerosi ja meiliosoitteesi sekä kuinka pitkään olet hommissa (esim. lauantai / koko päivän / 1-luokkien ajan tms.). Voit myös esittää toivomuksen mitä tehtävää haluaisit hoitaa. Voit ilmoittautua kisatehtäviin myös sähköpostilla tai puhelimitse Jenni Tiitiselle; tiitinen.jenni@gmail.com, p.050-3224993 (klo:17-20.30)

Työmieslista löytyy TÄÄLTÄ (päivitetty 27.1)

Tehtäviä ennen kisoja
- Kisailmoittautumisten vastaanotto: Pirjo I
- Ilmoittautumisten kirjaaminen: Pirjo I
- Pöytäkirjojen, katalogien ja tuomarinsihteerinlappujen valmistelu: Miira R
- Kisakirjeiden kopiointi ja postitus: Kati H
- Katalogien kopiointi: Miira R
- Kehän rakennus, tulospalvelun ja ilmoittautumispisteen pystytys
lauantai-aamuna:
sunnuntai-aamuna;
- Opasteiden laitto & pois kerääminen: Jenni ja Mika

Tehtäviä kisojen jälkeen:
- Tulosten lähetys SAGI:lle, TR-laskentaan, ASB-lehdelle ja kotisivuille;
- Kisoista jutun ASB-lehdelle kirjoittaa:

14 Responses to “HUPUN KISAT LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA 4-5-2.12, kisahommiin saa ilmoittautua! (päivitetty 27.1.)”

  1. Tua Nikola kirjoitti:

    Voisin tulla lauantaina 1- luokan A-kisan ajaksi ratahenkilöksi.
    Sunnuntaina haluaisin mieluusti 3. luokan medien ajaksi tulospalveluun. En ole siellä aikaisemmin ollut, joten kokeneempi pari olisi tarpeen. Tulospalvelun ajaksi käy tarvittaessa vaihtoehtoisesti myös muut kokoluokat.

  2. Johanna Väisänen kirjoitti:

    Hei,

    Ilmoittaudun pisteidenkeruuseen siltä osin mitä vaaditaan tällä kaudella. Voisin vaikka kuuluttaa, kuten aiemmin olen tehnyt. Onkohan homma jo varattu? Itse en ajatellut kilpailla tälläkertaa. Kuulutus nyt vaan luonnisuu multa parhaiten, en niin tykkää noukkia jotain rimoja maasta yms.

  3. Jenni V. kirjoitti:

    Lauantaina voin tulla ykkösiin töihin.
    Mieluusti olisin radalla hommissa, ajanotossa
    tai ratahenkilönä.

  4. Virpi Koponen kirjoitti:

    Sunnuntaina aamusta iltapäivään n. klo 14 voisin olla hommissa.

  5. Lea H kirjoitti:

    Ykkösluokat lauantaina :)

  6. Jaana R kirjoitti:

    Voitais kumpikin, minä ja Jani olla töissä sunnuntaina minien kisat. Jani töissä ekaa kertaa, eikä halua vielä kuuluttamaan :-) Mulle käy oikeastaan muut paitsi myös tuo kuulutus!

    -Jaana & Jani-

  7. Sannamari Lehto kirjoitti:

    Moi!
    Lauantaina voin talkoilla 1-luokan ajan esim ratahenkilönä,kellottajana (ei niin väliä) 2-luokassa kisaan itse!
    Sunnuntaina voin tulla töihin koko päiväksi, esim ratahenkilöksi. :)

    Sannamari Lehto

  8. anna Ström kirjoitti:

    Lauantaina kakkosten toinen ja kolmas kisa. Sunnuntaina kolmosissa minit. :)

  9. Lea H kirjoitti:

    Sorry… tulikin meno pe iltaan ;) Olisinkin mielummin la iltapäivällä töissä ja elina su medi kolmosten aikaan.

  10. Outi Remes kirjoitti:

    Voisin tulla lauantaina ja sunnuntaina hommiin aamupäiväksi ehkä klo 13 saakka, miten luokat menevät. Mieluusti ratahenkilöksi.

    Outi Remes, ikää riittävästi :-) p. 040 5834 781 mailto:outi.remes@elisanet.fi

  11. Kati Huttunen kirjoitti:

    Voisin tulla la aamuun pystyttämään tulospalvelun, jos porukkaa riittää niin lähtisin ajoissa sitten pois. Su kisaan itse kolmoset, muuten voin olla töissä missä vaan.

    Kati

  12. Kati Huttunen kirjoitti:

    …niin siis su kisaan MINI kolmoset, niinkuin varmaan Jenni näppärästi jo arvasit :)

    Kati

  13. Mari-Liisa Mäki-Ullakko kirjoitti:

    Voin olla lauantaina kakkoset töissä, kisaan ykkösissä (maksi), koiran jäähdyttelyn jälkeen.

  14. Mimmu kirjoitti:

    Voin tulla sunnuntaiksi töihin ja homma kun homma käy. Jos tekijöitä riittää niin osaksi päivää. Hätätapauksessa koko päiväksi.

    t. Mimmu

Leave a Reply